Lasten tekemien piirrosten ja kuvien herättäminen eloon pehmoleluina on nyt mahdollista ja HELPPOA!

Moni varmasti tuntee sen ilon, mitä saa siitä, kun näkee oman lapsensa, sukulaislapsensa tai muun tärkeän pikkuhenkilön mielikuvituksen muuttuvan taiteeksi paperilla. Nämä teokset päätyvät joskus jääkaapin oveen tai kehyksiin. Nuo värikkäät ja eloisat raapustukset saattavat pitää sisällään mitä hienoimpia ja erikoisempia tarinoita lapsen sisimmästä. Paperi on tietysti vain yksi tapa, jolla lapsi voi esittää luovuutensa tuotoksia, mutta voisiko sen kenties viedä hieman pidemmälle? Nyt puhutaan muuntamisen taiasta!

Kuinka rakas sellainen pehmolelu, unikaveri ja muisto voisi olla, joka on räätälöity ja herätetty eloon lapsen ikiomasta piirroksesta? Ehkä lapsesi suosikki on söpö kisu, jolla on valtavat tassut, tai itsekeksitty lumoava supersankari, joka tulee aina hätiin. Villeimpien mielikuvituksen tuotteiden tuominen kainaloon sopivaan muotoon on nyt helppoa ja yksinkertaista. Ja mikä parasta, ne todella voivat näyttää lapsen piirtämiltä täyttäen samalla laadukkaan lelun piirteet. Tuon lisäksi näin erikoinen lahja voi rikastuttaa elämää monin eri tavoin.

Miltäpä tämä kuulostaa sinun korvaasi? Lapsen piirustuksesta räätälöity pehmo tarkoittaa sitä, että:

  • lapsesi, pienen ystäväsi tai vaikkapa kummilapsesi maalaama mielikuvituksen tuote muutetaan syliin sopivaksi unikaveriksi
  • lapsi otetaan mukaan luovaan prosessiin
  • sinulla on täydellinen lahja lapselle mihin tahansa tilaisuuteen
  • rakkautta pehmoisen kankaan sisällä, koska sitä ne ovat! 

Kuvittele vain, jos joku tulisi ja muuttaisi omat unelmasi käsin kosketeltavaan muotoon. Mieltä lämmittävä ajatus, vai mitä?

Lapset piirtää lattialle

Miksi valita räätälöity, lapsen piirustuksen pohjalta luotu pehmolelu

Haluaisitko ehkä yllättää erään pikkuhenkilön jollain erityisellä lahjalla? Jos tilaat hänelle hänen oman mielikuvituksensa tuotteen tai lempihahmon itsesuunnitellun pehmon muodossa, et voi mennä vikaan. Sellaista ei nimittäin ole kenelläkään toisella. Jos jokin piirustus on erityisen tärkeä tai mieleen painuva perheessänne, voisitte harkita sen esille tuomista aivan uudella tavalla, vaikka se olisikin komea jääkaapin oveen ripustettuna! Tällaisella teolla voi olla enemmänkin merkitystä kuin vain uuden lelun saaminen. Niin saajalle kuin antajallekin.

Mitä kaikkea tämä halailtava persoonallinen pehmolelu voisikaan tarjota lapselle:

  • yksilöllisen yhteyden vailla vertaa
  • tunnearvoa lahjan muodossa
  • luovuuden ja mielikuvituksen voimaa
  • kannustusta luovuuteen jatkossakin
  • itsevarmuutta taiteen tekemiseen
  • takuulla mieleen jäävän hienon muiston
  • rajattoman valikoiman eli mitä vain abstraktista kuvasta suosikkihahmoon tai mystiseen olentoon leluna
  • taikaa lukuhetkiin, tarinoihin ja leikkeihin, joihin tämä nimenomainen hahmo mahdollisesti liittyy
  • lapsuuden juhlistamista!

Jos yllä mainitut asiat kuulostavat joltain, jota haluat ehdottomasti tarjota erityiselle pikkuhenkilölle, voisi olla hyvä hetki tutustua räätälöityjen lelujen tarjoajaan!

lasten piirustuksia

Mistä lapsen itsesuunnittelema pehmolelu kannattaa hankkia

Nykymaailmassa netti on pullollaan erilaisia tuotteita, joita voi tilata kätevästi kotisohvansa mukavuudesta käsin ja juuri haluamansa näköisenä vain selailemalla sivustoja. Muutaman klikkauksen ja viestin jälkeen prosessi onkin jo käynnissä. Nämä ainutlaatuiset tuotteet valloittavat maailmaa, mutta halutessasi turvallisen ja laadukkaan lelun, jonka valmistuksessa ja suunnittelussa toiveesi otetaan todella huomioon, on mietittävä tarkkaan valmistajan valinta.

CustomPlushMakerin personoidut kuvan perusteella muotoillut pehmot ovat ällistyttävän samannäköisiä kuin niiden suunnittelemien nuorten taiteilijoiden tekemät piirrokset. Nämä erikokoiset ja -näköiset pehmolelut voidaan tuoda luojansa piirustuspaperilta pehmolelun muotoon vain muutamassa viikossa!

Tämä erikoistunut liike valmistaa nahkaisia räätälöityjä eläimiä, lemmikkien räätälöityjä pehmoleluja, pehmoleluja automaatteja varten, animetyylisiä räätälöityjä pehmoja, erityisen suuria pehmoja sekä maskottipukuja, tietysti räätälöityjä sellaisia.

CustomPlushMaker ylpeilee muun muassa korkealla laadulla, ympäristöystävällisyydellä, nopealla toimituksella sekä kilpailukykyisellä hinnoittelulla. Liiketoiminta sisältää laajalti muitakin tuotteita ja on vakiintunutta tuottaen kuukausittain yli miljoona yksittäistä tuotetta. Tiukat laatutarkastukset varmistavat huippulaadun kaikissa tuotteissa. Myös käsityötaitoa korostetaan toiminnassa, ja tuo on nähtävillä tuotteissa. Nämä luomukset voivat ongelmitta läpäistä olennaiset testistandardit paikallisten lisäksi myös Euroopassa ja Amerikassa. Lue lisää lelujen turvallisuuteen panostamisesta verkkosivuilta.

Mitä tulee brändiin, CustomPlushMaker on toimittanut laajaa valikoimaa luovia ja korkealaatuisia pehmoleluja ulkomaille vuodesta 2005 lähtien. Tuotemerkki on rakentanut luotettavan valmistajan maineen erinomaisella palvelullaan asiakkaille ympäri maailmaa. Tällä brändillä on vahva tuntemus pehmolelualan tärkeistä näkökohdista ja ymmärrys tuotteiden lisäksi asiakkaista. Kyseiset markkinat ovat siis tulleet brändille läpikotaisin tutuiksi. Turvallisuudesta mainittakoon erikseen se, että tuotemerkin pehmolelut on testattu sopiviksi kaikenikäisille vastasyntyneestä satavuotiaaseen ja siitä eteenpäin, ellei erityistä turvallisuussuositusta tai sopivuusviestiä ole annettu.

Lyhyesti CustomPlushMakerin valitsemisen plussat:

  • laatukäsityö
  • räätälöintivaihtoehdot
  • innovatiiviset designit
  • asiakastyytyväisyys
  • kansainvälinen toimitus
  • ympäristöystävällisyys.

Miten prosessi etenee

  1. Lähetä yksinkertaisesti sähköpostia osoitteeseen toyseei@customplushmaker.comja liitä viestiin kuva lapsesi taideteoksesta. He käyvät piirroksen läpi tahollaan ja lähettävät siitä vahvistuksen sinulle. Hyväksymisen jälkeen voit jatkaa tilausprosessia (Tilauksen yhteydessä sinun ei enää tarvitse lähettää kuvaa uudelleen, sillä se on jo arkistoitu.). Ethän lähetä tilausta ennen kuin olet saanut hyväksynnän!
  2. Kun tilauksesi on vastaanotettu, värinäytteet sovitetaan lähettämääsi piirrokseen ja lähetetään sinun hyväksyttäväksesi. Voit katsella värisävyjä myös verkkosivustolla.
  3. Ollessasi tyytyväinen väriyksityiskohtiin voit vahvistaa, että tuotannon voi aloittaa. Yleensä prosessi vie 15-20 arkipäivää.
  4. Toimitus tapahtuu FedEx Airin kautta 3-5 arkipäivässä, jolloin voit odottaa saavasi räätälöidyn tuotteesi kotiovellesi 20-25 päivän sisällä tilauksesi tekemisestä.

Jos tilaat tuotteita erityistä tilaisuutta tai merkkipäivää varten, mainitsethan kyseisen päivämäärän ja haluamasi viestin lahjan saajalle ostoskorin viesti-/huomiokohdassa. Ennen päätöksesi tekemistä voit löytää esimerkkejä aivan mallinsa näköisistä pehmoisista luomuksista CustomPlushMakerin sivuilta.

pikkutyttö piirtää

Yhteisessä tekemisessä on voimaa

CustomPlushMakerin tavoitteisiin kuuluu monia positiivisia asioita, mukaan lukien mission perheiden sidosten vahvistamisesta. Tämän kauniin ajatuksen taustalla on lämpimien perhemuistojen vaaliminen pelkän elektronisissa laitteissa roikkumisen sijaan. Pyrkimyksenä on luoda ympäristö, jossa lapsi voi osallistua mielikuvitukselliseen leikkiin tuoden näin perheenjäseniä yhteen kokemuksessa, joka on luova, yhteinen, hauska… Vain mielikuvitus on rajana. Ja mikäpä lelu olisi mielikuvituksellisempi ja osallistavampi kuin sellainen, jonka lapsesi on itse suunnitellut ja keksinyt!

Yhteenvetona hyppäämällä mukaan räätälöityjen tuotteiden kasvavaan trendiin voit luoda korvaamatonta emotionaalista arvoa ja kenen tahansa lapsen mitä tahansa piirrosta voidaan lähteä herättelemään henkiin hyödyntämällä nykypäivän monipuolista tarjontaa, oli kuva sitten yksinkertainen tai hieman monimutkaisempi. Mahdollisuuksien maailma on auki, mitä tulee leluihin, eikä kestävän muiston hankkimista kannata jättää väliin, kun on kyse omista rakkaista! Nämä pehmolelut sopivat siis mainiosti syntymäpäivistä muihin merkkihetkiin tai muuten vain yhteiseksi projektiksi.

Katsele maailmaa lapsen silmin ja päästä hänen luovuutensa valloilleen aloittamalla sydäntä lämmittävä matka itsesuunniteltua lelua kohti heti tänään! Ylpeänä vanhempana, sukulaisena, kummina tai ystävänä saat pian nähdä erään tärkeän pikkukaverin designin mukana hänen lempileikeissään! Vangiten hänen luovuutensa ja mielikuvituksensa olemuksen tuosta lelusta tulee rakas toveri taidokkaiden käsityöläisten ja alan ammattilaisten käsissä. Nuori suunnittelija ja esimerkiksi tämän vanhempi, joka valikoi piirustuksen ja hyväksyy näytteet, saavat tästä yhteisen kestävän muiston. Luomus voi myös auttaa lasta ilmaisemaan itseään tavalla, johon hän ei pysty yksin.

Älä siis epäröi vaan tutustu tarjolla oleviin vaihtoehtoihin ja ota yhteyttä! Tämä sivu on tehty toiveesi toteuttamista varten.

Get a Quote !

Related Articles

9 Ways Customer Feedback Can Help Make Custom Plush Toys Better!

9 sätt som kundfeedback kan hjälpa till att göra anpassade plyschleksaker bättre!

Sep 18, 2024 Toyseei CPM

Om du betraktar skräddarsydda plyschleksaker som enbart goa sällskap; du lever i det förflutna. Dessa otroligt intressanta varelser är känslomässiga symboler eftersom glädje kan uttryckas genom dem. Men med glädje kommer tröst och nostalgi också.

Create An Exclusive Custom Plush Toy For The 2024 Paralympics With Us

Skapa en exklusiv skräddarsydd plyschleksak för Paralympics 2024 med oss

Aug 28, 2024 Toyseei CPM

Har du lagt märke till de där knallröda hattarna vid OS 2024? Du har förmodligen eftersom dessa officiella maskotar finns över hela Paris! Så, vad är de där röda klumparna? De är Olympic Phryges, spelens officiella maskotar.

How to Celebrate French Paris Olympics Gold Medal Athletes with Custom Plush Toys

Hur man firar franska Paris OS-guldmedaljidrottare med anpassade plyschleksaker

Aug 06, 2024 Toyseei CPM

Spelen i Paris 2024 utan motstycke i spänning verkar vara en fantastisk händelse – särskilt för Frankrike, värdlandet. För alla idrottare är att vinna en guldmedalj höjden av framgång; så det är ganska beundransvärt att hedra dessa segrare ursprungligen och oförglömligt.

The Evolution of Stuffed Animals in 2024: Integrating Technology for Enhanced Interactivity

Utvecklingen av gosedjur 2024: Integrating Technology for Enhanced Interactivity

Jul 16, 2024 Toyseei CPM

Barnleksakssamlingar och vuxna samlarutställningar har traditionellt inkluderat gosedjur som huvudattraktioner. I årtionden har dessa mjuka vänner gett tröst, sällskap och en känsla av skydd. Men på grund av införandet av banbrytande teknologier har den konventionella gosedjurssektorn genomgått en stor makeover nyligen.